sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Meikkipussi

 
Kokeilin Marimekon vahakankaasta meikkipussia, mutta sisäpuoli oli vaikea saada siistiksi, en ole tyytyväinen. Kangasta on  onneksi vielä aika paljon, joten kokeilen uudemman kerran, mutta kiinnitän vuorikankaan eri tavalla.

Sunnuntaikirput


Iso kynttelikkö muutamalla eurolla, olihan se ostettava.  Ja iso lasipurkki kannella,no, niitäkin on jo ennestäänkin, mut ostin nyt kuitenkin. Eipä kynttelikköön käynytkään kruunukynttilät, mitkähän siihen sitten laitetaan ....


Kauppakassiksi ostin  tuon kassin, joka on  nahkaa, ihan tuollanen perusmalli, mutta sopii just kauppa-ostoksille, tilava ja kestää hyvin painoa.

torstai 7. helmikuuta 2013

Mikäs se siinä ?

 
 


Ninpä,kassi  valmistui. Pallokangas Marimekon, yksivärinen ulkolukangasta, samaa kangasta myös vuori.Sisällä pari taskua. Kankaassa pallokuviot erilaisia . Toiselle puolelle laitoin ison puunapin korsteeksi.

lauantai 2. helmikuuta 2013

No sukkaa pukkaa


Nyt tulee värikästä sukkaa, lankana nalle, melkeinpä polvipituus, tyttärelle. Ja nuo koukut, olen siis koukussa! Oikea väripläjäys.

Kirppistelyä


Parilla eurolla löytyi puhdas, ehjä, kirjottu pöytäliina, tosikaunis.

Ja pari paitaa, toinen miesten paita ja toinen tyttärelle, pari euroa kipale. Yksi ruutupaita/tunika myös itselle, sitä täytyy vähän tuunailla. Ja lähtihän sieltä matkaan yksi kattila (mökille) ja kasa lehtiä.